Osuuskunta

Osuuskunnan perustajia tulee olla vähintään viisi. Osuuskunnan tavoitteena tulee olla jäsenten elinkeinon tai talouden tukeminen siten, että jäsenet käyttävät osuuskunnan palveluita. Jäsenet suorittavat osuuskunnalle säännöissä määrätyn osuusmaksun. Päätöksenteko tapahtuu osuuskunnan kokouksissa.

Osuuskunnan jäsenillä ei ole henkilökohtaista vastuuta osuuskunnan toiminnasta. Osuuskunnan verotus tapahtuu samoin periaattein kuin osakeyhtiössä.

Viime vuosina on perustettu osuuskuntia työttömien yhteisiksi ns. työosuuskunniksi, jotka markkinoivat jäsentensä työvoimaa. Työosuuskunta solmii jäsentensä kanssa työsopimuksen ja vastaa mm. palkanmaksusta. Toimeksiantajaan sopimussuhteessa on osuuskunta eikä yksittäinen työntekijä. Työosuuskunnan puitteissa työjaksot ovat yleensä määräaikaisia ja osan ajasta osuuskunnan jäsenet ovat työttömänä. Työhallinnon ohjeiden mukaan osuuskunnan jäsenyys ei estä työttömyyspäivärahan saantia, jos työosuuskunnassa on vähintään 7 jäsentä.

Uusi osuuskuntalaki tuli voimaan vuoden 2002 alussa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *